keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kotona taas!


Pääsin viimein reissusta kotiin ja parasta paluussa- hain eilen rakkaat eläimeni Viiviltä. <3 Heitä ehtikin jo tulla ikävä, vaikken ollutkaan poissa kuin viikon. No, jälleennäkemisen kunniaksi päätin tehdä hamstereille keksejä ja soseita pakkaseen. Toivottavasti ne tälläkin kertaa kelpaisivat... :)






Hugo, Lumikki, Klaus, Eve ja Rufus menivät Viivin mukana näyttelyyn, jossa kuulemma Hugo ja Lumikki menestyivät! Lumikki oli S5 sertillä ja PLH2, Hugo oli PLH2 ja Rufus sai KuMan kokonaisuudesta. Näyttelystä lähti myös muutama poikanen, sijoitushamsteri ja kotiutui pieni crememies. Hän on nimeltään Sateenkaaren Mister Universum, tutummin Milo. Hän onkin vähän säikky terminaattori, on jo tuhonnut 2 pientä pahvilootaa ja lukuisia putkia... :D Kotiutuneista puheenollen, tänään kotiutui Kajaanista saakka tullut pikkuneiti, pk minkki naaras Wonderland's hamsulasta. Hänet ristin Siennaksi.

Milo
Sienna

Hamsterit voivat hyvin, kaikki ovat omia ihania itsejään ja mölyävät taas meillä yötä pitkin. <3 Kaikki poikaset ovat nyt uusissa kodeissaan, muutamaa sijoitettavaa lukuunottamatta. Eve-mammakin on saanut massaa takaisin ja on vielä hohdokkaammassa kunnossa kuin ennen. Pian onkin sitten Even synttärit, sitä ennen kuitenkin Hugo täyttää vuoden.

Pakollinen ruusukekuva Hugosta :D
Hugo

Lopuksi vielä vähän päivitystä koirista: Molemmat ovat nyt olleet pari viikkoa maalla ja kuulemma selvästi nauttineet siitä. Kauhulla odotan heidän näkemistään, sillä he yleensä lihovat siellä aika reilusti... Viikonloppuna käymme hakemassa ne takaisin meille, jos vain he suostuvat tulemaan... ;) Kesällä meitä Bensonin kanssa sitten odottaakin hevos-/ koiraleiri Alajärven ratsastuskoululla, jonne menemme jo kolmatta vuotta peräkkäin. (Mainostusta mainostusta, suosittelen, mahtava paikka!!) Ines menee leirin ajaksi takaisin maalle ottamaan aurinkoa.

Ps. Hamsuilla uudet kuvat!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Koteja etsimässä...

Valitettavasti henkilökohtaisista syistä eläimet muuttavat isältä äidille, ja äiti on määrittänyt maksimimääräksi 12 hamsteria. Tästä johtuen uusia koteja etsii Cia ja sijoituskoteja etsivät Minig ja yksi Even poikasista. (päivitetty 20.05.-13)

Cia on myös kesy rouva, joka sopii vaikka petteilemään. Ulkomuotoon ei käy, sillä hänellä on knikki. Cia tykkää juoksennella vapaana. Hän on pk karamelli ja iältään ~9kk

Minig on aika kesy herra, joka pitää niin juoksemisesta kuin kiipeilemisestä. Näiden lisäksi hän jyrsii pahvia ja puuta, eli tekeminen ei häneltä ainakaan lopu heti. ;) Elämäniloa täynnä oleva pikkumies, joka puhkuu tarmoa ja touhuaa vaikka kellon ympäri. Hän on pk hopeanharmaa ja ikää on ~3kk.

Even poikanen Eva Euphrosynê, lk ps creme valkotäpläinen on 2kk vanha. Äärettömän sympaattinen pikku tyttö, vaikka lapsiperheeseen. :D

Kuvia löydätte sivuilta tai saatte niitä sähköpostilla.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä osoitteeseen bensonfani(at)gmail.com ja kerro itsestäsi! Hamsterit asuvat Espoossa. Vain parhaisiin koteihin, asialla ei ole kiire.

Muutosta huolimatta yritän pitää kasvatusta yllä, joten osa etsii välillä sijoitus- ja eläkekoteja.

torstai 2. toukokuuta 2013

PetExpo 2013

Viime perjantaina kävin noutamassa Tinjan juna-asemalta. Olimme lupautuneet tämän vuoden PetExpoon SHY:n ständille ja meiltä pääsee helposti messukeskukselle, joten Tinja tuli meille viikonlopuksi. Olimme myös luvanneet viedä muutaman hamsterin esille, joten Tinjalla oli mukanaan syrkki naaraat Mia ja Mary sekä cämpsy naaras Nakki. Yritimme mennä ajoissa nukkumaan, mutta siitä ei tietenkään tullut mitään, joten touhusimme hamstereiden kanssa puoleenyöhön saakka.

Lauantaina nousimme ~6 aikaan ja pistimme hamsterit bokseihin. Vaikkei aamulla ollutkaan juurikaan mitään tekemistä, silti meille tuli kiire ja myöhästyimme junasta. Onneksi junat kulkevat usein, joten emme olleet loppujen lopuksi kovinkaan paljoa myöhässä. Lauantaina otimme mukaan Rufuksen ja Lumikin sekä Tinjan Maryn ja Nakin. Saavuttuamme paikalla oli jo Veera, Sarita, Mira ja Jarmo. Veera oli tuonut talvikot ja robot, joten mitään hamsterilajia ei puuttunut. 

SHY:n ständi sunnuntaina (c) Tinja I.


Aamusta olimme kovin väsyneitä, mutta piristyimme hieman päivää kohden. Koska meitä ständillä oli niin paljon, lähdimme välillä pienissä porukoissa kiertelemään. Lähdimme Tinjan kanssa ~12 aikaan kiertämään messuja, ja löysimmekin kaikenlaista hamsterikylteistä jauhomatoihin. Kerkesimme moikkaamaan myös Minnaa, joka aikoinaan kuvaili hamstereitani. Lopulta kun palasimme ständille, meillä molemmilla oli kassit täynnä tavaraa. :D Kävimme myös iltapäivällä noukkimassa Saritan kanssa kissanruokapurkkeja.

Olimme ottaneet mukaan myös Riinalle kaksi hamsteria, lk ps creme naaraan ja Tinjan pkr ps creme uroksen. Riina tuli hakemaan heidät iltapäivästä, vaikka ehdimmekin jo luulla hänen unohtaneen koko hamsterit. :) Ständillä moikkaamassa kävivät myös ainakin Viivi, Paula ja Mirja. Lähdimme takaisin kotiin kuudelta. Junassa oli kuitenkin jonkin sortin ilmavuoto, joten äitini tuli hakemaan meidät Kauniaisten asemalta.

Sunnuntaina meillä ei ollut niin kiire, sillä koska Tinjan vanhemmat olivat tulossa hakemaan Tinjan ja hamsterit suoraan messuilta, äitini heitti meidät messukeskukselle. Tällä kertaa tosin mukana oli Rufuksen ja Nakin lisäksi Hugo, Mia ja Mary. Myös Malaco tuli mukaan, sillä hän lähti Tinjan kyydissä uuteen kotiinsa. Koko päivä jatkui samalla tavalla kuin lauantaina, tosin meitä oli vain Tinja, Veera, Jarmo ja minä.

Loppujen lopuksi viikonloppu oli aika raskas, mutta kiitos hauskan seuran, se oli sen arvoinen.

Kiitos Veeralle, Saritalle, Tinjalle, Jarmolle, Miralle ja muille ständillä olleille/ käyneille mahtavasta viikonlopusta!

Osa ostamistani tavaroista

Kävimme myös heittämässä Nalan ja yhden uros poikasen heidän uusiin koteihinsa, Suonenjoelle ja Toivalaan. Olen äärimäisen tyytyväinen, sillä molemmat saivat ihanat ja rakastavat kodit. :3 <3

Eros Euphranor 'Deco'

Inertia 'Nala'


Ei kuitenkaan hyviä uutisia ilman huonoja- Tinjan Marilyn (Cayla Capricia) löytyi eilen poisnukkuneena. Osanotot siis Tinjalle!