torstai 2. toukokuuta 2013

PetExpo 2013

Viime perjantaina kävin noutamassa Tinjan juna-asemalta. Olimme lupautuneet tämän vuoden PetExpoon SHY:n ständille ja meiltä pääsee helposti messukeskukselle, joten Tinja tuli meille viikonlopuksi. Olimme myös luvanneet viedä muutaman hamsterin esille, joten Tinjalla oli mukanaan syrkki naaraat Mia ja Mary sekä cämpsy naaras Nakki. Yritimme mennä ajoissa nukkumaan, mutta siitä ei tietenkään tullut mitään, joten touhusimme hamstereiden kanssa puoleenyöhön saakka.

Lauantaina nousimme ~6 aikaan ja pistimme hamsterit bokseihin. Vaikkei aamulla ollutkaan juurikaan mitään tekemistä, silti meille tuli kiire ja myöhästyimme junasta. Onneksi junat kulkevat usein, joten emme olleet loppujen lopuksi kovinkaan paljoa myöhässä. Lauantaina otimme mukaan Rufuksen ja Lumikin sekä Tinjan Maryn ja Nakin. Saavuttuamme paikalla oli jo Veera, Sarita, Mira ja Jarmo. Veera oli tuonut talvikot ja robot, joten mitään hamsterilajia ei puuttunut. 

SHY:n ständi sunnuntaina (c) Tinja I.


Aamusta olimme kovin väsyneitä, mutta piristyimme hieman päivää kohden. Koska meitä ständillä oli niin paljon, lähdimme välillä pienissä porukoissa kiertelemään. Lähdimme Tinjan kanssa ~12 aikaan kiertämään messuja, ja löysimmekin kaikenlaista hamsterikylteistä jauhomatoihin. Kerkesimme moikkaamaan myös Minnaa, joka aikoinaan kuvaili hamstereitani. Lopulta kun palasimme ständille, meillä molemmilla oli kassit täynnä tavaraa. :D Kävimme myös iltapäivällä noukkimassa Saritan kanssa kissanruokapurkkeja.

Olimme ottaneet mukaan myös Riinalle kaksi hamsteria, lk ps creme naaraan ja Tinjan pkr ps creme uroksen. Riina tuli hakemaan heidät iltapäivästä, vaikka ehdimmekin jo luulla hänen unohtaneen koko hamsterit. :) Ständillä moikkaamassa kävivät myös ainakin Viivi, Paula ja Mirja. Lähdimme takaisin kotiin kuudelta. Junassa oli kuitenkin jonkin sortin ilmavuoto, joten äitini tuli hakemaan meidät Kauniaisten asemalta.

Sunnuntaina meillä ei ollut niin kiire, sillä koska Tinjan vanhemmat olivat tulossa hakemaan Tinjan ja hamsterit suoraan messuilta, äitini heitti meidät messukeskukselle. Tällä kertaa tosin mukana oli Rufuksen ja Nakin lisäksi Hugo, Mia ja Mary. Myös Malaco tuli mukaan, sillä hän lähti Tinjan kyydissä uuteen kotiinsa. Koko päivä jatkui samalla tavalla kuin lauantaina, tosin meitä oli vain Tinja, Veera, Jarmo ja minä.

Loppujen lopuksi viikonloppu oli aika raskas, mutta kiitos hauskan seuran, se oli sen arvoinen.

Kiitos Veeralle, Saritalle, Tinjalle, Jarmolle, Miralle ja muille ständillä olleille/ käyneille mahtavasta viikonlopusta!

Osa ostamistani tavaroista

Kävimme myös heittämässä Nalan ja yhden uros poikasen heidän uusiin koteihinsa, Suonenjoelle ja Toivalaan. Olen äärimäisen tyytyväinen, sillä molemmat saivat ihanat ja rakastavat kodit. :3 <3

Eros Euphranor 'Deco'

Inertia 'Nala'


Ei kuitenkaan hyviä uutisia ilman huonoja- Tinjan Marilyn (Cayla Capricia) löytyi eilen poisnukkuneena. Osanotot siis Tinjalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti