keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kotona taas!


Pääsin viimein reissusta kotiin ja parasta paluussa- hain eilen rakkaat eläimeni Viiviltä. <3 Heitä ehtikin jo tulla ikävä, vaikken ollutkaan poissa kuin viikon. No, jälleennäkemisen kunniaksi päätin tehdä hamstereille keksejä ja soseita pakkaseen. Toivottavasti ne tälläkin kertaa kelpaisivat... :)






Hugo, Lumikki, Klaus, Eve ja Rufus menivät Viivin mukana näyttelyyn, jossa kuulemma Hugo ja Lumikki menestyivät! Lumikki oli S5 sertillä ja PLH2, Hugo oli PLH2 ja Rufus sai KuMan kokonaisuudesta. Näyttelystä lähti myös muutama poikanen, sijoitushamsteri ja kotiutui pieni crememies. Hän on nimeltään Sateenkaaren Mister Universum, tutummin Milo. Hän onkin vähän säikky terminaattori, on jo tuhonnut 2 pientä pahvilootaa ja lukuisia putkia... :D Kotiutuneista puheenollen, tänään kotiutui Kajaanista saakka tullut pikkuneiti, pk minkki naaras Wonderland's hamsulasta. Hänet ristin Siennaksi.

Milo
Sienna

Hamsterit voivat hyvin, kaikki ovat omia ihania itsejään ja mölyävät taas meillä yötä pitkin. <3 Kaikki poikaset ovat nyt uusissa kodeissaan, muutamaa sijoitettavaa lukuunottamatta. Eve-mammakin on saanut massaa takaisin ja on vielä hohdokkaammassa kunnossa kuin ennen. Pian onkin sitten Even synttärit, sitä ennen kuitenkin Hugo täyttää vuoden.

Pakollinen ruusukekuva Hugosta :D
Hugo

Lopuksi vielä vähän päivitystä koirista: Molemmat ovat nyt olleet pari viikkoa maalla ja kuulemma selvästi nauttineet siitä. Kauhulla odotan heidän näkemistään, sillä he yleensä lihovat siellä aika reilusti... Viikonloppuna käymme hakemassa ne takaisin meille, jos vain he suostuvat tulemaan... ;) Kesällä meitä Bensonin kanssa sitten odottaakin hevos-/ koiraleiri Alajärven ratsastuskoululla, jonne menemme jo kolmatta vuotta peräkkäin. (Mainostusta mainostusta, suosittelen, mahtava paikka!!) Ines menee leirin ajaksi takaisin maalle ottamaan aurinkoa.

Ps. Hamsuilla uudet kuvat!

4 kommenttia:

  1. Sienna on ihana nimi :3

    ps. sulla on sanavarmistus päällä kommentoidessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sopiipahan neidille, on meinaan aikas ihana kans :3

      Nyt ei pitäis enää olla, kiitos :D

      Poista
  2. Ompa ihanan kuulonen leiri koira/hevos. Kelpais mullekki! :D Hienosti kyllä mennyt näyttelyssä onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi kiva, kannattaa joskus mennä :D Ite tykänny varsinkin tosta Alajärven ratsastuskoulusta. :3

      Kiitos! :)

      Poista